Tinsa: Välimeren rannikkoasuntojen hinnat nousussa

Oheinen artikkeli on julkaistu Valencia Today -verkkolehdessä viime kesänä. Hienoista hinnannousua havaittavissa täällä Välimeren rannalla, piristynyt uudistuotanto ja kilpailu pitävät onneksi huolen siitä että asuntokaupan ylikuumeneminen ei ole todennäköistä. -Riikka Aukee

Välimeren rannikkoasuntojen hinnat ovat nousseet 1,5% vuoden 2015 aikana, kertoo asuntojen hintoja tilastoiva yritys Tinsa. Tinsan mukaan Espanjan asuntojen hinnat ovat yleisesti ottaen pudonneet 3,6% toukokuun 2014 ja toukokuun 2015 aikana. 
 
Välimeren rannikolla sijaitsevien kohteiden määrä on laskenut 2,3%, mutta viime joulukuusta saakka kohteiden hinnat ovat nousseet 1,5%.
 
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Välimeren rannalla sijaitsevat asunnot ovat kyseisen ajanjakson aikana ainoa kategoria, jonka luvut ovat positiiviset.
 
Kokonaismyyntiä ajatellen markkinat paranevat Välimeren alueella nopeammin kuin muualla Espanjassa. Huomioitavaa on kuitenkin se, että kyseisen alueen asuntomarkkinat kärsivät viimeisen seitsemän vuoden aikana muita raskaampia tappioita.
 
Tinsan mukaan Välimeren asunnot putosivat joulukuusta 2007 jopa 48,8%, kun sama luku oli Espanjan valtakunnallisella tasolla 42,1%.
 
Mikään muu kategoria ei yhtä dramaattisia muutoksia kokenut ja luku on verrattavissa vain pääkaupunki- ja suurkaupunkikategoriaan (46,5%).
 
Lähden: Valencia Today -verkkolehti, http://bit.ly/1QyZMHA